Tag: erityisherkkyys

Överiempaattisen ihmissuhteiden kuluttavat kaavat, osa 3: Itsensä syyllistäminen ja uhriutuminen

Ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka kokevat oman herkkyytensä sietämättömänä taakkana. Siltä se on minustakin ajoittain tuntunut. Kun suurimmalla osalla ympäröivistä ihmisistä ei ole aistit aivan samalla tavalla auki, on helppo kokea itsensä ulkopuoliseksi. Sosiaalisten tilanteiden informaatiotulva kuormittaa ja omien tunneheilahteluiden intensiteetti suorastaan hävettää.

Oma riittämättömyyden ja vääränlaisuuden kokemus on musertava seuralainen. Esittelen seuraavaksi tarkemmin, mistä nämä tunteet tulevat sekä kaksi käsi kädessä kulkevaa keinoa, joiden avulla överiempaattinen tyyppi on tottunut suojautumaan niiltä. Ne toimivat väliaikaisena suojana aivan mukavasti, mutta kuten arvata saattaa, pitemmälle vietynä ne alkavat olla melkoisen kuluttavia käyttäytymismalleja.

3. Kuluttava kaava: Itsensä syyllistäminen ja uhriutuminen

Moni herkkä ja erityisherkkä ihminen varmasti tunnistaa omissa ihmissuhteissaan seuraavanlaisia haasteita:

– En jaksa yhtä paljon kuin muut
– Aistin liikaa muiden tunteita
– Omat tunteeni ja tarpeeni ovat liikaa muille
– On vaikeaa tuottaa pettymyksiä muille ja vetää omia rajoja
– Ulkopuolisuus ja sosiaalinen ahdistus

Kaikki haasteet johtuvat ajatuksesta, jonka mukaan minun pitäisi olla samanlainen kuin noiden muidenkin – tai ehkä jopa vielä kunnollisempi. Se todennäköisesti juontaa juurensa taas kerran lapsuudenympäristöstä, jossa on pitänyt olla hiljaa kiltisti, ottaa muut huomioon ja tehdä mukisematta annetut tehtävät. Voi myös olla, että ne aikuiset, jotka neuvoja ovat ladelleet, eivät ole aina noudattaneet omia ohjeitaan, mutta rangaisseet lasta rikkomuksista kohtuuttomasti.

Näin lapsi on oppinut, ettei hän saa sallia virheitä itselleen, vaikka ne muiden kohdalla ovatkin ihan ok. Lisäksi hän on totutellut herkästi aistimaan, minkälainen tapa olla ja tehdä asioita kussakin ympäristössä on sopivin. Usein ratkaisuna on oman herkkyyden piilottaminen. Kirjoitussarjan kaksi ensimmäistä osaa käsittelivät siihen tarkoitukseen kehitettyjä keinoja eli toisten asettamista etusijalle ja kiellettyjen tunteiden hautaamista.

”Kyllähän minun pitäisi pystyä ja jaksaa, aivan samalla tavalla kuin nuo muutkin.”

Kun vastuuntuntoinen herkkä ihminen ei täytäkään tätä itselleen asettamaansa kriteeriä, syntyy lähes päivittäin hiertävä ristiriita. Hän kokee olevansa auttamattoman vääränlainen ja riittämätön ja ottaa siitä valtavat paineet. Tunteet eskaloituvat toiseen potenssiin, jos joku muu menee vielä lisäksi kritisoimaan hänen tekemisiään.

Överiempaattisen ihmisen tapa reagoida näihin tuntemuksiin on se, että hän alkaa syyllistää itseään. Pään sisäinen ankara tuomitsija alkaa ruotia hänen edesottamuksiaan, piiskaa parempiin suorituksiin ja pakottaa yrittämään entistä kovemmin. Kuinka voisin ottaa välinpitämättömän kumppanini tarpeet huomioon vielä paremmin? Miksi olen ollut niin vähän yhteydessä ystäviini? Kuinka voisin parantaa työilmapiiriä, jossa en viihdy?

Jotkut överiempaatikot saattavat kokea vastaavissa tilanteissa syyllisyyttä myös omista tunteistaan: ”Eihän minun kuuluisi loukkaantua tästä. Se on vain pikkujuttu.” ”Miksi tämä asia ärsyttää taas. Enkö voisi vain hyväksyä toista sellaisena kuin hän on?” ”Miksen osaa antaa vieläkään itselleni anteeksi ja ottaa rennommin?”

Itsensä syyllistäminen on toisinaan aivan toimiva keino löytää uusia ratkaisuja ja näkökulmia pulmallisiin ihmissuhteisiin. Pitemmän päälle se kuitenkin syö niin itsensä syyllistäjän kuin hänen läheistensäkin voimia.

syytostensuo

”Kukaan ei pysty ymmärtämään minua.”

Herkän ihmisen elämä tässä kiireisessä pintapuolisten suhteiden yhteiskunnassa voi ihan oikeastikin olla hankalampaa kuin kanssatallaajien. Veikkaukseni on, että kovien sopeutumisyritysten ja riittämättömyyden tunteen välissä eläminen synnyttää ihan valtavan määrän sisäistä kitkaa ja kiukkua. Se saattaa jäädä kaikkein överiempaattisimmilta ihmisiltä huomaamatta, sillä he uskovat vakaasti, että heissä on jotain vikaa kun eivät pysty pitämään yllä ihanteellisia ihmissuhteita tai nauttimaan muiden seurasta joka hetki.

Överiempaattisten joukossa on kuitenkin varmasti myös niitä, jotka syvällä sisimmässään kokevat, että ainainen mukautujan rooli ihmissuhteissa tuntuu epäreilulta. Miksen minä saa olla joskus tyytymätön ja ilmaista negatiivisia tunteita? Miksi aina minun pitää huomioida muut ja pienentää itseni, jotta saan olla olemassa? Miksei kukaan koskaan kuuntele, mitä minulle kuuluu?

Syyllisen etsiminen itsensä ulkopuolelta käynnistää uhriutumisen. Tällöin ihminen kokee olevansa ulkoisten olosuhteiden armoilla ilman, että pystyy itse vaikuttamaan asioihin kuinkaan. Tämä onkin uhriutumisen kaavan kuluttavin kulma: kun luovuttaa vastuun omasta onnellisuudestaan muille, luopuu samalla omasta voimastaan.

Koska negatiivisten tunteiden näyttäminen on kiellettyä, överiempaattinen pistää pettymyksensä painekattilaan. Jos hän sitä ilmaisee, se tapahtuu yleensä tiedostamatta ja epäsuorasti rasittavan kumppanin, ystävän tai pomon syyttelynä, muista asioista nipottamalla, asioiden tekemisen vitkasteluna tai valittamalla niille ihmisille, jotka eivät voi tilanteelle yhtikäs mitään.

Uhriutumisen hyvänä puolena on se, että ärtymystä ei tarvitse ilmaista suoraan, ja tällöin säästyy pelottavalta torjutuksi tai hylätyksi tulemisen kokemukselta. Usein ikävien olosuhteiden uhrit saavat myös myötätuntoa osakseen, mitä lapsuudestaan asti väärinymmärretty överiempaatikko kipeästi kaipaakin – niin muilta kuin itseltäänkin. Uhriutumisen kautta överiempaattinen ihminen voi myös vihdoin oikeuttaa itselleen negatiivisten tunteiden tuntemisen. Hän ymmärtää, että jokin on pielessä ja tietää ansaitsevansa parempaa kohtelua.

Uhriutumisen kaavaan liittyy myös sellainen psykologinen rakenne, että sitä toistavat ihmiset kokevat olonsa turvalliseksi uhrin roolissa. Siinä on jotain tuttua. Pyrimme nimittäin tiedostamattamme luomaan kaikissa ihmissuhteissamme meille lapsuudenkodista tutun ympäristön ja asetelman. Tuttu asetelma herättää tietynlaisen tunteen siitä, että vanhemmat ovat lähellä, mikä luo jollain hyvin tiedostamattomalla tasolla turvaa. Asetelman synnyttävän tunteen ei edes tarvitse olla mukava. Tässä tapauksessa tunne on se, olen vastuussa kaikkien muidenkin tunteista, vaikka se onkin kurjaa ja epäreilua. Sen tähden överiempaatikko pyrkii yhä uudestaan luomaan itselleen ympäristön, jossa hän saa kokea tuttua ja turvallista epäreiluutta ja sitä, että häntä ei huomioida eikä ymmärretä.

Aivan pohjimmiltaan herkkä ihminen ei myöskään usko, että kukaan voisi ymmärtää, miten valtavaa kipua hän sisällään kantaa. Se tunteiden intensiteetti, jota hän kokee, on jo lapsesta asti ollut hänen ympäristölleen liikaa. Näin ollen hän ilmaisee tuskastaan vain valikoituja osia valikoiduille ihmisille. Jos ilmaisee. Mieluitenhan hän peittäisi asian myös itseltään.

Vapaudu kaavasta: myönnä, että sinuun sattuu

Se syvällä sisimmässä oleva kipu kaipaa kovasti sitä, että joku sen pystyisi kohtaamaan. Se ei parane muita syyllistämällä vaan oman haavoittuvuutensa myöntämisen kautta. Sitä, että näyttää että minuun sattuu. Sitä, että myöntää itsekin olevansa ihminen ja tarvitsevansa tukea ja rakkautta muilta. Se on suuri myötätunnon osoitus itseään kohtaan.

Kaikkien suojakilpien laskeminen ja paljaaksi tuleminen on äärettömän pelottavaa, koska silloin joutuu kokemaan olevansa ihan yksin. Jotta se onnistuu, joutuu hylkäämään omaa minäkuvaansa muovanneen ajatuksen siitä, että kukaan ei voi ymmärtää tuskaani. Samalla hetkellä joutuu päästämään irti myös vanhempien tuomasta turvasta, vaikka se epämukavuutena ja kurjuutena olisikin kulkenut mukana. Sinä hetkenä kuitenkin ottaa ison askeleen kohti vastuun ottamista omasta elämästään ja onnellisuudestaan.

 

Our society has adopted the bad habit of blame and victimization. We want someone or something to come and save us from ourselves. But being a victim inevitably makes us feel terrible, because we know deep down that we are more than this. We really want to create our destinies. The time for nursing our wounds is over. It is time to take rightful ownership of our full power.

– Valerie Brooks

 

Sydämellisin terkuin,
Noora Korppi

Överiempaattisen ihmissuhteiden kuluttavat kaavat, osa 2: Vihan tukahduttaminen painekattilaan

Överiempaattisen ihmisen päivittäistä jaksamista nakertaa muita pillastuttavien kiellettyjen tunteiden alituinen piilottelu. Negatiivisten tunteiden tukahduttamisen kaava on muutenkin varsin suosittu kulttuurissamme, ja varsinkin työelämässä, jossa oikeastaan kaikenlaista tunteilua vähän hävetään. Varsinkin vihan tukahduttamisen tiedostaminen on ollut omalla henkilökohtaisella elämänpolullani suuri läpimurto. Nyt kun tunnistan negatiivisten tunteiden sisäiseen painekattilaan patoamisen mekanismin itsessäni, tunnistan sitä joka päivä ympärilläni muissa ihmisissä.

Lue eteenpäin ja tutki, tunnistatko painekattilan vienon poksahtelun myös omassa elämässäsi.

2. Kuluttava kaava: Vihan tukahduttaminen painekattilaan

Herkät överiempaatikot reagoivat raskaasti sekä omiin että ympäristönsä negatiivisiin tunteisiin. He tekevät kaikkensa välttääkseen konfliktitilanteita, jotka voivat herättää toisissa ihmisissä ikävää ilkeyttä tai pelottavaa pettymystä. Yksi parhaista keinoista konfliktien välttelyssä on omien tunneryöppyjen täydellinen hallinta. Se tarkoittaa tässä tapauksessa niiden sullomista sisäiseen kattilaan, jossa paine kasvaa jokaisen kielletyn tunteen myötä.

Omien tunteiden kohtaamisen sijaan, potentiaalisessa konfliktitilanteessa överiempaattinen kääntää huomionsa entistä tarmokkaammin kohti vuorovaikutuspartnereitaan, ottaa vastuun heidän tunteistaan ja tilanteen kannattelusta. Mitä voisin tehdä, jotta tilanne raukeaisi parhaalla mahdollisella tavalla ja mielipahalta vältyttäisiin? Se voi näkyä ulospäin ylenpalttisena varovaisuutena, huolehtimisena, hösäyksenä tai kaikkien muiden tarpeista stressaamisena. Kaltaiseni analyyttisemmät tyypit saattavat vastaavassa tilanteessa jäätyä puntaroimaan, mikä kaikista toimintatavoista olisi paras ja lopulta eivät tee mitään.

Negatiivisten tunteiden ja etenkin vihan tukahduttamisen kaava on lähtöisin samasta lapsuuden asetelmasta, jossa vanhempien hyväksyntä on pitänyt ostaa hyvällä käytöksellä. Tätä kaavaa noudattavat tyypit ovat oppineet, että itkeminen, pelkääminen, kiukuttelu ja huutaminen ei ole sopivaa, sillä se herättää torjuntareaktion muissa. Torjutuksi tulemista seuraa niin suunnaton pelko ja häpeä, että koko tunnemöykky on helpompi sulloa jonnekin syvälle kuin kohdata.

Tottelevainen lapsi oppii kovettamaan tai etäännyttämään itsensä omista tunteistaan ja tarpeistaan. Hän ei tuo itseään esiin (koska ”toiset ensin” on tärkeämpää), mutta pettyy kun häntä ei huomioida. Pettymyksensä ilmaisemisen sijaan hän piilottaa sen sisälleen. Jotkut erityisen herkät tapaukset pystyvät kätkemään pettymystensä taustalla vellovan vihan niin visusti, etteivät he enää itsekään tunnista sitä. He alkavat uskoa, etteivät yksinkertaisesti suutu mistään. He eivät korota ääntään tai menetä malttiaan, ja ympäristö pitää heitä rauhallisina viilipyttyinä.

Todellisuudessa pinnalta kaikkein viileimpien viilipyttyjen sisuksissa kuohuu usein kuumin tunteiden kaaos.

Kun pettymyksiä on tarpeeksi pitkään painanut alas, niihin liittyvä viha rupeaa löytämään tietänsä painekattilasta ulos. Se voi tapahtua äkillisenä kiukunpurkauksena, mutta todennäköisempää on, että vaimennettu viha kiemurtelee esiin salakavalammin jossakin passiivis-aggressiivisessa muodossa, kuten:

– Valittamisena: ”Kaikki on huonosti koko ajan.”
– Syyttelynä selän takana
– Hiljaisena vetäytymisenä
– Piikittelynä, joka on naamioitu vitsailuksi
– Prokrastinaationa (eli vitkasteluna)
– Syöpöttelynä, juopotteluna tai shoppailuna
– Psykosomaattisina oireina, esim. ruuansulatusongelmat
– Masennuksena

Mitä näistä tunnistat itsessäsi tai ympäristössäsi?

Itse olen ollut mallikelpoinen esimerkki vihansa nielleestä kiltistä tytöstä. Olen viettänyt vuosikymmeniä suuttumatta. Välillä toki on ärsyttänyt ja usein ahdistanut, mutta ensisijainen strategiani on ollut vetäytyminen omiin oloihin. Tiesin jonkin olevan pielessä, mutta luulin sen johtuvan siitä, etten osannut vielä tarpeeksi hyvin kitkeä negatiivisia tunteitani tiehensä. Kun stressikierteeni eskaloitui burn outiksi, koin epäonnistuneeni ihmisenä eeppisesti.

Kaikki stressi ja väsymys johtui siitä, että koetin vastustaa itseäni ja omia tunteitani ja varsinkin vihaani. Tunteet ovat sitä elämänenergiaa, joka haluaa virrata. Sen vastustaminen kuluttaa energiaa paljon enemmän kuin se, että antaisi koko tunneskaalan tuntua vapaasti. Jos olet kroonisesti väsynyt etkä oikein tiedä syytä siihen, suosittelen tutkimaan miten paljon käytätkään voimiasi epämukavien tunteiden tukahduttamiseen.

Aivan pohjimmiltaan tässä kaavassa kyse ei ole siitä, että haluat välttää muiden ihmisten loukkaantumista tai torjutuksi tulemista vaan siitä, ettet halua kokea niiden aikaansaamaa salakavalaa häpeän tunnetta. Häpeä on se, joka saa sinut tuntemaan itsesi huonoksi ja riittämättömäksi. Se on kaikista tunteista hävettävin, ja oman kokemukseni mukaan välillä hautautunut niin monen pelon alle, että sitä voi olla aluksi hyvinkin vaikea tunnistaa.

Kaavaa yllä pitävä harhakäsitys: En saa tuntea negatiivisia tunteita, ne ovat pahasta. Jos tunnen, olen huono ja vääränlainen.

vihanpainekattila

Vapaudu kaavasta: opi tuntemaan vihasi

Miksi on hyvä lähteä liikkeelle vihan tunnistamisesta eikä keskittyä niihin muihin negatiivisiin tunteisiin? Kokemukseni mukaan viha on usein sellainen tunne, joka istuu muiden vielä epämukavampien tunteiden päällä. Se on ikään kuin portinvartija, joka koettaa pitää ihmisen erossa omasta pelostaan ja häpeästään.

Eri ihmisillä nämä puolustusmekanismit ovat rakentuneet hieman eri tavoin, mutta mikäli olet herkkä ja överiempaattinen, aina positiivinen ja helposti syrjään vetäytyvä, vihan kanssa työskentely tulee olemaan sinulle iso askel kohti todellista itseäsi. Kaikissa ihmisissä kun on kyky tuntea kaikkia tunteita. Mitä enemmän suostumme tuntemaan tunteitamme, sitä enemmän tunnemme myös itseämme.

Kun olet kosketuksissa omaan vihaasi, pääset käsiksi myös siihen voimaan, jota tarvitset piirtääksesi omat rajasi.

Miten pääset alkuun vihan huomaamisessa? Rupeamalla kiinnostumaan välillä myös omista tunteistasi muiden sijaan. Voi olla, että jotkut tilanteet jättävät jälkeensä epämukavan olon tai lievän ärsytyksen. Tahdot ehkä analysoida jälkeenpäin, miten olisit voinut toimia vielä paremmin niin, ettei toinen osapuoli olisi ottanut nokkiinsa. Usein ne ovat kuitenkin tilanteita, joissa omat tarpeesi eivät ole täyttyneet tai rajasi on ylitetty. Silloin sietääkin olla vihainen, joten voit hyvin antaa itsellesi luvan siihen.

Mitä pitkäaikaisesti painekattilaan survotuille vihalle, turhautumiselle, kiukulle ja muulle mörköosastolle käy, jos niitä ei päästä päivänvaloon? Nuo purkamattomat tunteiden möykyt piiloutuvat erinäisinä jännityksinä kehoon, ja mitä pitempään niitä mukanaan kantaa, sitä pahemmaksi stressi kehossa yltyy ja alkaa lopulta oirehtia fyysisisesti. Hyviä esimerkkejä tästä ovat väsymys, päänsärky ja ruuansulatusongelmat.

Sen tähden on hyvä välillä päästä purkamaan kattilan sisältöä vähän isommalla kädellä turvallisessa ympäristössä huutamalla, riehumalla ja vaikkapa tyynyä mätkimällä. Helpon ja suoraviivaisen lähestymistavan tähän tarjoaa esim. AUM-meditaatio. Kun sinulla on kokemusta vihasta ja raivosta myös niiden raaemmassa muodossa, alkaa pienten ärsytysten ilmaisu muille ihmisille tuntua aivan vaarattomalta.

Vihan ilmaisua ja hyväksyntää kannattaa harjoitella ensisijaisesti paikoissa, joissa ympäristö tukee sitä. Tällöin saat mallin siitä, että kaikenlaisten ärräpäiden päästely välillä on ihan ok ja ihmismäistä toimintaa. Ne piirit, joissa olet tullut tunnetuksi kiltteydestäsi ja mukautuvaisuudestasi saattavat hieman kuohahdella, kun alat murtautua ulos kuorestasi, mutta se kuuluu prosessiin. Ehkä heilläkin on jotain opittavaa omaan ärtymykseensä liittyen. Sinä voit näyttää heille tietä omalla rohkeudellasi.

 

Viha on synkkä niin kauan kuin se joutuu kulkemaan varjoissa
Kutsu se esiin, niin se maalaa elämäsi väriloiston entistä vahvemmaksi

 

TULEVAT TAPAHTUMAT JA VALMENNUKSET:

Järjestämme tapahtumia ja valmennuksia ja tuotamme sisältöjä herkille, erityisherkille ja herkkyydestään kiinnostuneille ihmisille, joilla on tapana vetää toisten tarpeista ja tunteista huolehtiminen överiksi oman hyvinvointinsa kustannuksella.

Mikäli haluat saada tiedot ensimmäisenä tulevista tapahtumistamme, jätä yhteystietosi sivun lopussa olevalla lomakkeella tai ilmaise kiinnostuksesi lähettämällä sähköpostia osoitteeseen info@herkkajavahva.fi

Tervetuloa mukaan!

Sydämellisin terkuin,
Noora Korppi

Överiempaattisen ihmissuhteiden kuluttavat kaavat, osa 1: Toiset ensin

Ne perinteiset ihmissuhdeneuvot, joissa paasataan siitä, että aseta aina muut etusijalle, eivät tee kaikkia autuaaksi. Toisten tunteita ja tarpeita herkästi aistivat överiempaatikot toimivat ihmissuhteissa jo lähtökohtaisesti niin eli aivan käänteisellä logiikalla verrattuna heihin, jotka jo tottuneesti tuijottavat enimmäkseen omaan napaansa. Tämä kirjoitussarja avaa överiempaattisen ja herkän ihmisen aivoituksia ja havaintoja liittyen ihmissuhteiden ajoittaiseen kuluttavuuteen sekä siihen, miten herkkä ihminen voikin kokea olonsa kevyeksi ja vapautuneeksi ihmissuhteissaan.

Olen yli 30 vuotta harjoittanut suhteissani erittäin etevästi överiempatiaa ja uupunut ja masentunut koettaessani mukautua ”ympäröivän maailman odotuksiin” kerta toisensa jälkeen. Vasta viime vuoden aikana tämä elinvoimaani imevä vinoutuneiden käsitysten vyyhti alkoi kunnolla aueta.

Rupesin tunnistamaan sekä omassani että kohtaamieni ihmisten käytöksessä kaavoja, joiden perimmäisenä hyvänä tarkoituksena on tuottaa käyttäjälleen iloa ja helpotusta. Kuitenkin, kun näihin hetkellistä tyytyväisyyttä takaaviin toimintamalleihin turvautuu kroonisesti, alkaa jo pelkkä ajatuskin sosiaalisista tilanteista ahdistaa.

Tie ulos tukalista ihmissuhdetilanteista alkaa siis siitä, että tiedostat miten toimit ja minkälaiset käsitykset pitävät vanhoja kaavoja yllä. Tiedostamisen alkuun pääset tutustumalla tässä juttusarjassa esiteltäviin kuluttaviin käyttäytymismalleihin ja pohtimalla miten ne toteutuvat omassa tai läheistesi elämässä.

Ensimmäinen malli, jonka ristin nimellä ”Toiset ensin” tarkoittaa sitä, että asetat aina toiset etusijalle omien tarpeidesi kustannuksella. Seuraavaksi kerron seikkaperäisemmin mistä siinä on kyse ja miten voit ruveta ottamaan etäisyyttä kyseiseen kuluttavaan käytöskaavaan.

1. Kuluttava kaava: Toiset ensin

Tässä kaavassa kyse on siitä, että huomiosi on täysin liimautunut toiseen henkilöön, hänen edesottamuksiinsa ja olotiloihinsa. Herkkyytesi ja huomiosi itsesi ulkopuolelle suuntaamisen johdosta pystyt tuntemaan ja aistimaan mitä toinen tarvitsee ilmiömäisellä tarkkuudella. Mitä läheisempi ihminen on kyseessä, sitä empaattisemmin käytät energiaa hänen tunteistaan ja tarpeistaan huolehtimiseen omiesi kustannuksella. Jos olet ajautunut useampien ihmisten rykelmään, koetat kantaa vastuuta aivan kaikkien oloista. Se jos mikä käy työstä.

Kaavaa on helpointa noudattaa vuorovaikutustilanteessa, mutta sen vaikutukset saattavat iskeä huomaamattasi myös tilanteissa, joissa olet ihan yksin, esimerkiksi silloin kun koetat tehdä itsenäisesti töitä. Niinäkin hetkinä mielessäsi soivat taustalla muiden ihmisten toiveet ja vaatimukset, joita kaikkia pyrit parhaasi mukaan täyttämään.

Fokuksen pitäminen visusti itsensä ulkopuolella perustuu varhain lapsuudessa muodostuneeseen käsitykseen siitä, että rakkaus on ehdollista: ”Vanhempani hyväksyvät minut ja osoittavat rakkauttaan vain, jos käyttäydyn nätisti ja harmittomasti, juuri kuten he haluavat.” Jos vanhemmat ovat hermostuneita, herkkä pieni lapsi voi tulkita tilanteen siten, että hänen ainoassa turvasatamassaan myrskyää. Hän valitsee selviytymisstrategiakseen mahdollisimman kilttinä olemisen ja vanhempien tahtoon mukautumisen, jotta tyyni rakkaudellinen ilmapiiri säilyisi.

Lapsen on siis ensin varmistettava, että hänen vanhempansa voivat olla turvassa ja onnellisia, jotta hän voisi itsekin kokea niin ja tulla hyväksytyksi. Tämä lapsuudenperheestä tuttu turvallisuutta tuova, mutta silti pitkässä käytössä uuvuttava asetelma toistuu ihmissuhteissamme niin pitkään kunnes keksimme, että toisinkin voisi olla. Yleisin esimerkki tämän kaavan toistamisesta omassa elämässäni on ollut läheisten ihmisten huolien kuuntelu ensin ja omista murheista vaikeneminen, ettei toinen osapuoli nyt vaan kuormittuisi enempää.

Miltähän tuosta toisesta tuntuu?

Mitä voisin tehdä, jotta sillä olisi helpompi olla?

Kroonistuessaan kaava toimii niin, että otat harteillesi pelastajan viitan ja alat huolehtia toisten ihmisen negatiivisten tunteiden taakasta ennaltaehkäisevästi. Olet valmiina joustamaan, olemaan avuksi, jäämään jonon hännille ja hoitamaan ylimääräiset työtehtävät jo ennen kuin kukaan on ehtinyt sitä edes toivoa. Muut ihmiset varmasti aistivat auttamishalusi, ja ehkä hymysi harhauttaa heidät luulemaan, että asetat muut aina ilolla etusijalle.

Kun kiireissäsi huolehdit muista, jäävät omat tarpeesi sivuun. ”Ei” ei kuulu sanavarastoosi, kun joku pyytää sinulta jotakin. Jos joskus joku tarjoaakin apuaan sinulle, kieltäydyt siitä, sillä pärjääthän hyvin yksinkin. Sinulle on paljon tärkeämpää se, miten voit tukea tuota toista tällä elämän kivisellä tiellä. Vasta kun olet varmistanut, että toinen osapuoli voi mukavasti, voit hyvällä omatunnolla ottaa vastaan kiitoksia, hyväksyntää ja huomiota itsellesi ja kokea edes hetken verran olevasi tärkeä.

Eikä muiden huomioimisessa ole mitään pahaa, halu olla avuksi muille ihmisolioille on sisäänrakennettu psykologiaamme ja olennainen taito eloonjäämisenkin kannalta. Mutta kuten varmaan olet jo huomannut, överiksi vedetty muita varten eläminen johtaa pitkällä tähtäimellä itsensä kadottamiseen ja hiljaiseen katkeroitumiseen.

Katkeroituminen syntyy siitä, että hyväksynnän hankkimisesta on tullut näkymätöntä vaihtokauppaa, jossa jäät toistuvasti ilman sinulle kuuluvaa osaa. Koetat parhaasi mukaan miellyttää ensin muita, ja sitten odotat hiljaa, että vastalahjaksi joku huomaisi joskus sinutkin. Voi kuitenkin olla, että tähän kaavaan takertumisen tähden kävelet päivittäin sellaisten tilanteiden ohi, joissa voisit tulla kohdatuksi sellaisena ihmisenä kuin olet, ilman että sinun täytyy lunastaa erityiskohtelua mitenkään. Nuo tilanteet voivat lipua ohitsesi, sillä olet tottunut siihen, että a) sinun on huomioitava toinen ensin ja b) on niin harvinaista, että sinut huomattaisiin, että sen täytyy olla erehdys.

Överiempaattinen ja herkkä ihminen todennäköisesti piilottaa katkeroitumisensa tarkoin muilta ja peräti itseltään siirtämällä sen kiellettyjen tunteiden painekattilaan. Toinen vaihtoehto on, että hän syyllistää itseään negatiivisista tunteista ja koettaa löytää asian valoisamman puolen tai tien ulos tukalasta tilanteesta. Joidenkin tapausten kohdalla pitkään jatkuva käsittelemätön katkeruus voi saada aikaan uhriutumisen kierteen (johon törmäämme Osassa 3), jossa usein koetaan syyn omasta huonosta kohtelusta olevan muiden niskoilla, oli se sitten tiedostamatonta tai ei.

Kaavaa yllä pitävä harhakäsitys: Voin olla onnellinen vasta, kun tuo toinen on.

itsensä unohtaminen

Vapaudu kaavasta: käännä huomio itseesi

”Toiset ensin” –kaavasta vapautumisen reitti on yksinkertainen, joskin sen omaksuminen vaatii jonkin verran harjoittelua. Harjoittelun määrä riippuu siitä, kuinka itsepintaisesti olet ostanut ajatuksen siitä, että sinulla ei ole minkäänlaista arvoa tai merkitystä, jollet saa ensin muita ihmisiä ympärilläsi kukoistamaan.

Ratkaisu on tässä: Sinun on huomioitava itsesi, omat tarpeesi ja tunteesi.

Se käy niin, että opettelet tunnistamaan omat hienovaraiset kielteiset tunnereaktiosi, joita jatkuva muita varten eläminen sinussa aiheuttaa. Sitä voit harjoitella esimerkiksi palauttamalla viimeksi kokemasi uuvuttava tilanne mieleesi. Huomaa missä kohtaa kehoasi uupumus tuntuu? Mitä tapahtuu, kun annat tunteen laajentua vapaasti? (Lisää keinoja tunteiden tunnistamiseen löytyy kirjoitussarjan seuraavasta osasta.)

Tarpeisiin pääset käsiksi yksinkertaisesti kysymällä itseltäsi:

Mitä minä kaipaan juuri nyt?

Kun alat ylipäätään tiedostaa omia tunteitasi ja tarpeitasi ja kunnioittamaan niiden viestejä, alkaa omien rajojen vetäminen tapahtua itsestään. Harjoitteluvaiheessa voi tehdä hyvää valita ihan tietoisesti, että tästä lähtien huomioit itseäsi ennen muita. Kuulostaa suorastaan itsekkään kusipäiseltä, mutta lupaan että maailma ei siihen kaadu.

Entä oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että jotkut saattavat jopa nauttia siitä, että saavat olla sinulle avuksi tai antaa sinulle jotakin mukavaa! Mitä jos antaisit heille vihdoin mahdollisuuden ja avaisit itsesi ottamaan vastaan huomiota, ilman mitään vaatimuksia vastapalveluksista?

Pienenä varoituksen sanasena haluan mainita, että alkumetreillä tarpeiden ja tunteiden ilmaisu voi olla kökköäkin kökömpää. Pehmeän laskun saadaksesi sitä kannattaa harjoitella mahdollisimman turvallisessa ympäristössä kuten läheisten kanssa tai asiaan keskittyvällä kurssilla. Vaikeustasoa kannattaa hilata ylöspäin vasta sitten.

Itse aloitin tarpeideni ilmaisun harjoittelun parisuhteessa, jossa suhteen toinen osapuoli oli ruvennut samoihin aikoihin ottamaan huomioon omia tarpeitaan. En tähän hätään keksi haastavampaa ympäristöä tälle harjoitukselle. Olit kummalla puolella tahansa, myötätunnon ja hyväksynnän harjoittaminen on tällaisessa tilanteessa valttia, vaikkei toinen ensi yrittämältä suoraan onnistuisikaan kertomaan ymmärrettävästi tuntemuksistaan tai toiveistaan.

Kun ensin käsität, mitä itsesi huomioiminen tunteiden ja tarpeiden tasolla tarkoittaa, on helpompi alkaa tasapainottaa yhtälöä siten, että molemmat voivat tulla otetuksi huomioon. Harjoituksen myötä ilmaisu alkaa saada kauniimpia sävyjä ja turhilta kolareilta vältytään.

Voi kuitenkin olla, että osa ystäväpiiristäsi ei enää haluakaan kaveerata kanssasi, kun rupeat vihdoin näkemään myös oman napasi. He ovat niitä ihmisiä, jotka ovat tottuneesti kävelleet ylitsesi ja mielellään käyttäisivät hyväntahtoisuuttasi, joustavuuttasi ja anteliaisuuttasi omien etujensa nimissä jatkossakin. Nyt on sinun vuorosi miettiä, haluatko itse olla tällaisten henkilöiden kanssa tekemisissä?

Ne ihmiset, jotka jäävät elämääsi ja pitävät uudesta tavasta ilmaista itseäsi, ovat sitä kultaisinta seuraa, jossa voit hengailla aivan vapautuneesti – ilman että koet yhdessäoloa kuluttavaksi. Kuluttavuus vanhassa kaavassa, jossa sinun on jatkuvasti huomioitava muut, syntyy nimittäin ensisijaisesti siitä, että koet omien rajojesi tulevan jatkuvasti lytätyiksi, muttet överiempaattisena kehtaa mainita siitä saati tiedosta koko asiaa.

Tästä lähtien voit valita toimia toisin ja edetä pienin ja yhä kevenevin askelin ihmissuhteiden alati muuttuvissa maisemissa.

Kuulostaako tämä kaikki sinusta tutulta? Jos kuulostaa, lukisin mielelläni minkälaisia ajatuksia tämän kaavan tiedostaminen sinussa herättää. Muista myös tsekata juttusarjan seuraavat osat ja tuleva ryhmävalmennuksemme, jossa saat hyvän sysäyksen omien tarpeiden ja tunteiden huomioimiseen.

TULEVAT TAPAHTUMAT JA VALMENNUKSET:

Järjestämme tapahtumia ja valmennuksia ja tuotamme sisältöjä herkille, erityisherkille ja herkkyydestään kiinnostuneille ihmisille, joilla on tapana vetää toisten tarpeista ja tunteista huolehtiminen överiksi oman hyvinvointinsa kustannuksella.

Mikäli haluat saada tiedot ensimmäisenä tulevista tapahtumistamme, jätä yhteystietosi sivun lopussa olevalla lomakkeella tai ilmaise kiinnostuksesi lähettämällä sähköpostia osoitteeseen info@herkkajavahva.fi

Tervetuloa mukaan!

Sydämellisin terkuin,
Noora Korppi